Yhdistyksen syyskokous 18.11.2021

Yhdistyksen syyskokous E-P:n Reserviläispiirien tiloissa Seinäjoella. Pahentuneesta koronatilanteesta huolimatta kokoukseen saapui hieman yli 30 henkilöä. Kokousväen ikäluokka oli sellainen että kaikki olivat saaneet kaksi rokotusta, osa jopa oli ehtinyt saada sen kolmannen, mitä on juuri alettu jakamaan.

Ennen kokouksen alkua Seinäjoen Seudun Sotilaskotiyhdistys hoiti kahvitarjoilun. Tarjolla oli sekä suolaista että makeaa.

Kokouksen aluksi Tapani Tikkala kertoi sekä yhdistyksen että perinneliiton kuulumisia. Liitolle on haussa uusi toiminnanjohtaja ja puheenjohtaja tulevana keväänä. Tällä saattaa olla myös vaikutuksia yhdistyksemme puheenjohtajatilanteeseen. Aika näyttää. Tikkala esitteli myös yhdistyksemme jäsenmäärän kehittymistä. Kokouspäivänä meitä on jo 1026 henkilöä.

Syyskokouksen puheenjohtajaksi valittiin Tuomas Taivalmaa ja sihteeriksi Esko Hakulinen.

Toimintakertomuksen ja -kalenterin esitteli Tapani Tikkala ja talousarvion Kaj Mäkelä.

Yhdistyksen uudet yhdyshenkilöt tekivät lyhyen esittelykierroksensa. Uusiksi yhdyshenkilöiksi olivat lupautuneet Marko Pänkälä Seinäjoelle, Heikki Ahola Kauhajoelle ja Markku Muilu Lapualle.

Kokouksen jälkeen Juha Levonen piti esitelmän “Mannerheim taiteissa”. Mannerheim esiintyy taiteilijoiden kohteina hyvin monessa eri muodossa. Tässä esitykseesä Levonen keskittyi siihen miten Mannerheim on esitettynä maalauksissa, patsaissa, reliefeissä ja mitaleissa. Tähän tulee lähiaikoina videotallenne Levosen esityksestä.

Juha Levosen esitelmä: “Mannerheim taiteissa”

Videotallenne Juha Levosen esityksestä:


KUTSU:

Vapaussotiemme Lakeuden Perinneyhdistys ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään
marraskuun 18. päivänä 2021 klo 18.00 alkaen EP:n Reserviläispiirin tiloissa Impivaarassa, Impivaarantie 25, Seinäjoki.

Tilaisuus aloitetaan kahvituksella klo 17.30 alkaen.

Kokouksessa käsitellään, esitetään ja päätetään yhdistyksen sääntöjen 11 §:n mukaiset asiat.

Kokouksen jälkeen on Juha Levosen esitys “Mannerheim kuvataiteissa”. Juha on kirjoittanut myös kirjan “Mannerheim taiteilijoiden kuvaamana”, jota löytynee myös ostettavaksi.

Seinäjoella, lokakuun 21. päivänä 2021.

Vapaussotiemme Lakeuden Perinneyhdistys ry
Hallitus