Vesisade ja Seinäjoen uuden Ideaparkin avajaiset eivät mitenkään vähentäneet syyskokoukseen osallistujien määrää. Päinvastoin paikalle oli saapunut tavallista enemmän väkeä, johtuiko sitten mielenkiintoisesta ja tasokkaasta esitelmästä mikä odotti kokouksen jälkeen.

Kokouksen aluksi Tapani Tikkala koonnut katsauksen yhdistyksen histoiriasta ja miten muun muassa jäsenmäärä on kehittynyt vuosien saatossa.

Syyskokouksen puheenjohtajaksi kokousväki valitsi Kyösti Yli-Rahnaston ja sihteeriksi Esko Hakulisen.
Kokous eteni perinteisen kaavan mukaan: Tapani Tikkala esitteli yhdistyksen toimintasuunnitelman ja -kalenterin vuodelle 2020. Toimintasuunnitelma otsikko tulevalle vuodelle on ”Yhdistyksen 30-vuotisen toiminnan juhlavuosi”. Koko toimintasuunnitelman pääset lukemaan tästä ja toimintakelenterin puolestaan tästä.
Tulo- ja menoarvion vuodelle 2020 esitteli rahastonhoitajamme Heikki Pakari. Toiminta jatkuu talouden osalta edelleen vilkkaana, muun muassa Tuomas Hopun kirjoittama historiasarjamme kolmas osa on juuri saatu kirjapainoon ja sen julkistamistilaisuus on Kauhajoella 21.1.2020. Siitä tulee tarkempaa tietoa sivuillemme. Pakari väistyy rahastonhoitajan tehtävästä tämän vuoden lopussa ja hänen tilallaan aloittaa Kaj Mäkelä.
Syyskokous valitsi vuodelle 2020 hallituksen, jossa puheenjohtajana jatkaa (puheenjohtajakausi 2018-2020) Tapani Tikkala (Vaasa). Erovuorossa olleet Esko Hakulinen (Seinäjoki), Juhani Mattila (Vimpeli) ja Harri Yli-Rahnasto (Kauhavan Alahärmä) valittiin uudelle kahden vuoden toimikaudelle. Hallituksessa jatkavat lisäksi Erkki Hautala (Kauhajoki), Veli Suvanto (Lapua), Jari Asu (Seinäjoki) ja Erkki Honkala (Seinäjoki). Toiminnantarkastajaksi valittiin Simo Viitaniemi ja varalle Turo Jaakkola.

Kokouksen jälkeen Kansallisarkiston pääjohtaja, valtionarkistonhoitaja Jussi Nuorteva piti esitelmän valtiollisista palkitsemisjärjestelmistä ja niiden historiasta. Esitelmä käsitteli palkitsemisia niin kunniamerkkien kuin arvonimien muodossa. Nuorteva on ollut heraldisen lautakunnan puheenjohtaja vuodesta 2004 ja Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien hallituksen jäsen, varakansleri ja vuodesta 2017 lähtien kansleri. Ansiantuntemusta löytyi siltä saralta ja sitä testattiin esityksen jälkeen lukuisten yleisön esittämien kysymysten muodossa.
Nuortevalle luovutettiin yhdityksemme kustantamat, FT Tuomas Hopun kirjoittamat historiakirjojen osat 1 ja 2.
Kutsu:
Vapaussodan ja Itsenäisyyden Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistys ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään
marraskuun 14. päivänä 2019 klo 18.00 alkaen Impivaarassa, Impivaarantie 25, Seinäjoki.
Tilaisuus aloitetaan kahvituksella klo 17.30 alkaen.
Kokouksessa käsitellään, esitetään ja päätetään yhdistyksen sääntöjen 11 §:n mukaiset asiat.
Kokouksen päätteeksi kokousesitelmä, jonka pitää Kansallisarkiston pääjohtaja, valtionarkistonhoitaja Jussi Nuorteva.

Esitelmän aiheena on suomalaiset ritarikunnat.
Seinäjoella, lokakuun 4. päivänä 2019.
Vapaussodan ja Itsenäisyyden Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistys ry
Hallitus