Ville Kaarnakarin esitelmätilaisuus 19.4.2016

(Jari Ojalan kirjoitus Rauhanturvaaja-lehteen):

Tunnettu   kirjailija ja ex-rauhanturvaaja Ville Kaarnakari veti Suojeluskunta- ja Lotta Svärd museon salin täyteen väkeä Seinäjoella, Pohjanmaan Rauhanturvaajien järjestämään tarinailtaan, aiheena oli Suomalaiset SS-miehet ja heidän tarinansa.  Aihe oli  kiintoisa sekä luennoitsija asiansa osaava että yleisö kuunteli hiljaa, muutamia esitettyjä kysymyksiä lukuun ottamatta.

Seuraavaksi Kaarnakarin tarinaan.  Suhteiden lämmettyä välirauhan aikana tuli Saksan taholta esitys suomalaisen joukon lähettämisestä Saksaan, sotilas- ja taistelukoulutukseen Waffen – SS-joukkoihin keväällä 1941. Joukolla olisi tärkeä rooli suhteiden ylläpidossa Saksaan eli ”Panttipataljoona” nimitys on osuva. Suomessa oli alueittain värväreitä jotka värväsivät jo alustavasti sopivaksi katsomiaan vapaaehtoisia nuoria miehiä. Värväyksessä korostettiin usein Jääkäriperinnettä, mutta kyllä useilla nuorilla miehillä lienee seikkailun halu olleen merkittävä syy lähtöön. Näin saatiin kokoon, Saksalaisten lääkärien syynäyksen jälkeen, reilu pataljoona eli  n. 1200 miestä.  Osa lähtijöistä oli Talvisodan käyneitä, mutta suurin osa armeijan käymättömiä nuoria miehiä.

Vapaaehtoiset kuljetettiin lomalaivoilla viidessä erässä Saksaan 6.5. – 7.6 1941. Oma joukkonsa olivat lisäksi ne n. 200 miestä jotka täydennyksenä lähetettiin itärintamalle syksyllä 1942.  Kaikkiaan pataljoonassa palveli n. 1400 miestä. Yhteiskunnallinen tausta oli joukolla kirjava eikä mikään oikeistosuuntaus tullut esiin.  Saksalaisille oli tärkeää, että vapaan Suomen joukkoja osallistui heidän rinnallaan, ”idän ristiretkeen” Bolsevismin torjumaan. Sotakokemuksen omaavat  n. 400 miestä lähetettiin heti rintamalle Wiking divisioonaan, sotaa käymättömät jäivät sotilaskoulutukseen syksyyn 1941 saakka.  Koulutuksen päätyttyä, rankan marssin jälkeen, koulutetut liitettiin Divisioonan yhteyteen Miusjoen rintamalle, pääosin 9.1 1942.  Taistelut rintamalla olivat kovia ja suomalaisjoukko niitti mainetta taisteluissa Ukrainasta Miusjoelle, aina Kaukasukselle Malgobekkiin, lähelle Groznyita.   1942-43 vuoden vaihteessa hyökkäys ehtyi Kaukasuksella ja perääntyminen alkoi. Kuriositeettina todettakoon suunnitelmissa olleen Divisioonan lähettäminen  avuksi Stalingradiin. Taistellen kuitenkin palattiin Ukrainaan,  jossa asemasotalinja vakiintui Donets-joelle Huhtikuussa 1943.  Täältä päästiin lepoon rintaman taakse, josta lomalle Ylä-Baijeriin ja sitten rautatiekuljetuksin Saksasta Tallinnan kautta Hankoon.  Tampereen Pyynikin paraatin jälkeen  Pataljoona päästettiin kuukauden kotilomalle, kohtalostaan vielä tietämättä. Lopulta Mannerheim päätti pataljoonan lopettamisesta 27.6 .1943, osoittaen asiasta  kirjeen Hitlerille. Lopettamisepisodi oli toki pidempi, siihen jokainen voi perehtyä itse tarkemmin. Itärintamalla kaatui kaikkiaan 256 miestä, kokonaistappioiden ollessa peräti n. 65%.  Kotiutetut SS-miehet sijoitettiin Suomen rintamille eri yksiköihin, osa komennettuna upseerikouluun. Itse miehet  olisivat halunneet pysyä Suomen rintamalla omana osastona.  Jatkosodassa kaatui vielä  113 Pataljoonan miestä.

Mielenkiintoista on miten sodan jälkeen , ”uusien voimien” tultua valtaan, suhtautuminen  Valtiovallan lähettämiin SS-miehiin muuttui. Punainen Valpo, Yrjö Leinon johdolla, painosti entiset SS-miehet pois valtion mm. upseerien viroista. Pelko Siperiastakin oli ilmeinen. Muutenkin SS -taustasta oli vaiettava. Edelleen, yleistettiin kaikki SS-organisaatiot rikollisiksi, vaikka yhdenkään suomalaisen SS -miehen ole todettu syyllistyneen sotarikoksiin.  Vuonna 1956 kun entiset punakaartilaiset saivat valtiovallalta ”synninpäästön” ja korvauksen, samalla, siinä ohessa, myös entiset SS-miehet saivat valtiovallan virallisen tunnustuksen.  Kunniaahan ei voi palauttaa kun sitä ei ole menettänyt.

Noin varovasti, jotain hengenheimolaisuutta sitä tuntee noihin tosi faittereihin.

Teksti: Jari Ojala
Kuvat: Jari Asu