Sotahistoriamatka Viroon saattaa äkkiseltään kuulostaa suomalaiselle kovin vieraalta ja kaukaiselta aiheelta. Viron sotahistoria liittyy kuitenkin olennaisena osana Suomen sotahistoriaa, niin vapaussodan kuin myöhempien talvi- ja jatkosodan ajalta. Taistelihan useita suomalaisia Viron vapaussodan taisteluissa Viron maan omien joukkojen rinnalla. Samaten virolaisia joukkoja oli taistelemassa Suomen kamaralla näissä viimeisissä sodissamme. Unohtamatta mikä epäsuora merkitys oli mm. Sinnemäkien taistelulla Suomen 1944 ratkaisutaisteluihin ja rauhanneuvotteluihin.
Maanantai 15.6
Aaro Mäkelän Oy:n linja-auto, kuljettajamme Ari-Pekan ohjauksessa keräsi kokoon 39 innokasta sotahistorian harrastajaa Helsingin Länsi-satamaan odottamaan laivaanpääsyä.
Ensimmäiset matkalaiset lähtivät klo 5:00 aamulla Alahärmästä ja viimeisten liittyessä joukkoon juuri ennen laivaannousua. Linja-automatkalla matkanjohtaja Jorma Jokisalo lausui tervetulosanat ja matkan “vääpeli” Juha Levonen kertoi matkan käytännön järjestelyistä. Toki kuunneltiin myös aiheeseen liittyvää musiikkia ja pidettiin pieni tietokilpailukin, palkinnon ollessa tuttuun tapaan Marski-pelikortit.
Runsas buffet-lounas laivalla. Tallinnan terminaalista ulostultuamme NATO järjesti meille ylilennon kahdella A-10 Warthog. Matka jatkui välittömästi kohti ensimmäistä majapaikkaamme Toilaa.
Helsingin satamasta mukaamme liittyi historiaoppaamme Sampo Ahto ja opas aloitti heti työnsä vankalla ammattitaidolla.
Tiedossamme siis oli että tulisimme saamaan rautaisannoksen tietoa hakemastamme aiheesta, ja paljon sen vierestäkin. Tietoa löytyi yllättävän paljon myös arkkitehtuurista. Kokeneempaa sotahistoriaopasta kuin Sampo Suomenniemeltä tuskin löytyy. Huumoriakin oli kerronnassa sopivasti mukana. Toki yhdistyksemme omasta puolestakin matkallamme oli mukana historiamatkailun huippuosaajia, jotka välillä tarttuivatkin mikrofonin varteen.
Matkallamme kohti illan majapaikkaamme poikkesimme katsomassa Muuksin muinaislinnan jäänteitä, paikalla oli myös muistomerkkejä mm. Viron vapaussodassa 1919 taistelleelle suomalaiselle majuri Ekströmin joukolle sekä niille suomalaisille jotka tulivat Viron avuksi 1939-1944 sotien aikana.
Seuraava vierailukohteemme oli Kolgan kartano. Aikoinaan 50000 hehtaarin maa-alan käsittänyt kokonaisuus. Nykyään kartano on tosi huonokuntoinen.
Matka jatkui Suomenlahden rantaa kohti Toilaa ja tarkkasilmäisimmät pystyivät näkemään jopa Suursaaren silhuetin horisontissa, olihan sää mitä mainioin.
Matkan lomaan Sampo Ahto kertoi aina jonkin keventävän tarinan vuosikymmenten takaa, kerrottakoon tässä Suursaareen liittyen yksi:
“Saavuimme Suursaareen vierailulle joskus 80/90-luvun paikkeilla ja vastassamme oli hieman maistissa ollut neuvostokapteeni. Alussa tehtiin selväksi että saaren pohjoispuolelle ei saanut mennä. No, annoimme hieman ruplia – niin sai mennä. Siellä oli todella iso kaukoputki johon ei saanut katsoa, annoimme hieman ruplia – niin sai katsoa. Sillä pystyi tunnistamaan Kotkan kaupungin keskustasta yksittäiset henkilöautotkin.”
Päivällinen ja majoittuminen hotelli Toila Spahan.
Tiistai 16.06
Varhainen aamupala ja matka kohti Narvaa. Matkareittimme valitsimme siten että pääsimme näkemään myös Sillamäen kaupungin “stalinistisen” keskustan. Neuvostoliiton aikana kaupunki oli suljettu ja sinne ei ollut ulkopuolisilla mitään asiaa. Paikkaa ei myöskään esiintynyt missään kartoissa. Siellä oli aikoinaan mm. salaista kemianteollisuutta, uraaniin liittyen.
Narvajoen varrella tutustuttiin Viron vapaussodan aikana kuolleitten muistomerkkiin.
Alueen hautaristit tuli tuhotuksi Neuvostoliiton aikana. Muistomerkki on myöhemmin kunnostettu mutta ristit jätetty tahallaan ennalleen.
Jokivarren alueella on myös muistomerkki venäläisille sotilaille jotka menehtyivät Narvan taistelussa. Juuri tälläkohdin perääntyvien sotilaiden alla silta petti ja he menehtyivät jääkylmään Narvajokeen.
Seuraavana vuorossa Narvan kaupunki, rajajokineen sekä Viron ja Venäjän puolisine linnoituksineen.
Joen länsirannalla, Viron puolella, sijaitsee Hermannin linnoitus ja joen itäpuolella on Venäjän Ivangorodin kaupunki ja sen Iivananlinna.
Narvajoen rannalla, hienolla näköalapaikalla Sampo Ahto kertoi Narvan taistelun tapahtumia ja joukkojen sijoituksia. Taisteluhan oli osa Suurta Pohjan sotaa joka tällä kertaa päättyi ruotsalaisten voittoon Taistelu käytiin vuonna 1700.
Suomalasia ruotsalaisten armeijassa taisteli ratsuväessä noin 60% ja jalkaväessä noin 40%. Eli varsin merkittävä määrä.
Seuraavana vuorossa oli toisen maailmansodan ajan tärkeä tapahtumapaikka, Sinimäet.
Sinimäkien taistelun tärkeyttä ei ehkä riittävän hyvin tunneta Suomessa. Osaltaan tuon rintamalinjan pitäminen varmisti meidän itsenäisyyden säilymisen että puna-armeija ei päässyt Suomenlahden eteläkautta motittamaan Karjalan kannaksella taistelleita joukkojamme.
Sinimäet koostuvat kolvesta mäenharjanteesta, idästä länteenpäin ne ovat: Lastenkodin mäki, Krenatöörin mäki ja Tornimäki (69.9m).
Heinä- ja elokuun aikana 1944 puna-armeijan joukot tuhosivat Narvan keskustan ja lähti etenemään kohti Tallinnaa.
Sinimäissä vastassa oli virolais-sakalaiset joukot jotka pystyivät estämään kaikki puna-armeijan läpimurtoyritykset.
Taistelut olivat ankarat ja molemminpuoliset miestappiot suuret, varsinkin puna-armeijan osalta. Arviot kaatuneiden ja haavoittuneiden määristä vaihtelee suuresti mutta suuruusluokaltaa ne ovat virolaisten ja saksalaisten osalta n. 10 000 ja puna-armeijan osalta lähemmäs 200 000 sotilasta.
Vierailimme Lastenkodin mäellä olevan näkötornin läheisyydessä minkä jälkeen jalkauduimme kuvaamaan Krenatöörinmäellä olevia muistomerkkejä ja juoksuhautojen jäänteitä. Muistomerkit olivatkin tässä tannoin kokeneet kovia. Syynä moiseen oli Pronssisotilaan patsaan siirtäminen Tallinnan keskustasta hieman sivummalle.
Matka kohti Etelä-Viroa saattoi alkaa. Seuraavan pysähdyksemme teimme Kuremäessä, Koillis-Virossa lähellä Venäjän rajaa olevaan Pühtitsan nunnaluostariin.
Pühtitsa on viroa ja tarkoittaa pyhää paikkaa. Paikalla palvelee noin 150 nunnaa ja heiltä voi ostaa erilaisia matkamuistoja, kuten pieniä ikonitauluja.
Luostarivierailun jälkeen aika olikin jo matkamme vääpelin järjestämälle kenttälounaalle. Sopiva paikkakin löydettiin erään lammen rannalta. Lounas aloitettiin Kannaksenreissulla tutuksikäyneeseen tapaan vodka- tai vesisnapsin kohottamisella.
Jorma Jokisalo piti pienen maljapuheen kuten tapana on ollut.
Jälkiruuaksi oli kuljettajamme Ari-Pekan tarjoamat nokipannukahvit.
Tyytyväisin mielin matkamme jatkui kohti massiivista, englantilaisvaikutteista Alatskiven linnaa.
Näkemistä olisi riittänyt pidemmäksikin vierailuksi, olihan pelkästään päärakennuksessa huoneita 120. Aikataulumme oli vain kovin rajallinen.
Saavuimme Tarton upeaan opiskelijakaupunkiin ja omaan majapaikkaamme, missä meitä odottikin jo päivällinen laadukkaine menuineen.
Illan päätteeksi Sampo Ahto ylläti meidät vielä luvaten viedä halukkaat pienelle kaupunkikierrokselle. Tutuksi tulivat kaupungintalo ja sen aukea, vinoine taloineen, kuin myös yliopisto, Pyhän Johanneksen kirkko sekä Tuomiokirkonmäki punatiilisine raunioineen ja monine patsaineen.
Nähtiin myös enkelinsilta ja pirunsilta.
Keskiviikko 17.6
Varhainen aamupala ja matka kohti Etelä-Viron Valgaa.
Ennen kaupunkiin saapumistamme poikkesimme Sangasten linnassa.
Ostoksia taas tehtiin ja tarjolla oli muun muassa talon omia oluita, jauhoja, leipää, normaalien korttien ja kirjallisuuden lisäksi.
Seuraavaksi matka jatkui Viron vapaussodan aikaiselle Pajun taistelun tapahtumapaikalle.
Sampo Ahto piti esitelmän ja kertoi taistelun kulusta.
Samalla vierailimme taistelualueella sijaitsevalle Pohjan poikien muistomerkille. Muistomerkillä lauloimme Taipaleenjoen virren, virsi 310, “Herra Jeesus kun täällä vain kanssamme on”.
Valgan kaupunki on jaettu ja osa kaupungin keskusta on Viroa ja osa Latviaa.
Valga Jaani -kirkon seinään asennettiin 1934 v. mustasta graniitista suunnilleen 200 nimeä sisältävä muistotaulu vapaussodassa Paju-taistelussa kaatuneiden Suomen vapaaehtoisten kunniaksi.
Kiven kohdalla kilven päällä on Pohjan Poikien -rykmentin karhun merkki. Vuonna 1940 muistotaulu murskattiin hakuilla kommunistien toimesta. Pajun taistelun 80. vuosipäivänä muistotaulu paljastettiin uudelleen. Ensimmäinen taulu valmistettiin Suomessa, toinen Tartossa; lahjoituksia toista taulua varten keräsi Ylistaron kunta Ossi Salon johdolla.
Eteläpohjalaisia nimiä taulussa on useita, kuten esimerkiksi Jääkäriluutnantti Antti Kärnä Ylistarosta.
Suunta takaisin kohti pohjoista. Kenttälounas Helmen ritarilinnoituksen raunioilla.
Paikalla on myös muistomerkki puna-armeijan sotilaille.
Ruokailun jälkeen matka Viljandiin missä pääsimme myös tutstumaan paikallisen ritarilinnan raunioihin.
Raunioilta avautuu kaunis näköala Viljandin järvelle.
Illaksi saavuimme Tallinnan keskustaan missä majoituimme Tallink Express -hotelliin. Päivällisen kävimme nauttimassa seisovasta pöydästä Meriton Grand Conference & Spa -hotellissa.
Torstai 18.6.
Aamupalan jälkeen lähtö Tallinan laidalla sijaitsevaan Viron Vapaustaistelun Museoon.
Museo on yksityisomistuksessa ja sen on perustanut Johannes Törs.
Museo sijaitsee saarella missä oli aikoinaan kenraali, metsäveli, Voldemar Pätsin talo.
Hän oli presidentti Konstantin Pätsin nuorempi veli.
Museo on varsinainen nähtävyys, lukuisine esineineen ja aseineen.
Johannes otti meidät vastaan sirkustirehtöörin ottein, kuuluihan hän nuorena sirkukseen. Myöhemmin hän oli töissä monilla merillä ennen museon perustamistaan.
Johanneksen jälkeen esittelyä jatkoi vironkielellä Boris, viime sodan aikana Suomessa ollessaan nimeltään Tauno, Kinnusen Akin toimiessa vieressä meille tulkkina.
Takaisin kohti Tallinan keskustaa ja odottamaan laivan lähtöä ja kotimatkaa.
Kiitosmuodollisuudet linja-autossa historiaoppaalle, vääpelille ja autonkuljettajalle.
Pohjanmaalla oltiin yön vaihtuessa jo Juhannusaaton puolelle.
(Kuvat ja teksti: Jari Asu)