2014 Viisaat miehet puhuivat jatkosodan päättymisen seminaarissa

Seinäjoen Sotilaskotiyhdistyksen naiset keittivät seminaariväelle kahvit.
Seinäjoen Sotilaskotiyhdistyksen naiset huolehtivat seminaariväelle kahvit. Kuva Paula Hämäläinen

Jatkosodan päättymisen seminaari 6.9. Seinäjoella:

VUOSI 1944 OLI SUOMEN

KOHTALON VUOSI

Suomen itsenäisyys oli vakavasti uhattuna vuonna 1944. Oikeastaan sen säilyminen oli onnestakin kiinni, mutta etenkin siitä, että osattiin valita oikea hetki irtautua sodasta.

Näin saattoi päätellä Seinäjokisalissa la 6.9. jatkosodan päättymisen seminaarissa, kun oli kuunnellut kolmea viisasta miestä.

Yksi heistä, eversti ja sotatieteiden tohtori h.c. Sampo Ahto kiteytti tuon 70 vuoden takaisen ajan näin: Kolkkoa aikaa elettiin, ihmettelen, että selvittiin.

Seminaari alkoi komeasti siniristilipun saattamisella saliin Vaasan marssin soidessa kaiuttimista. Sitten kuultiin nauhalta pääministeri Antti Hackzellin radiopuhe syyskuun 2. päivältä 1944, jolloin eduskunta oli päättänyt käydä neuvotteluihin aselevosta Neuvostoliiton kanssa ja irtautua Saksan rinnalta.

Seminaarin avasi järjestäjien puolesta eversti Jorma Jokisalo, Vapaussodan ja Itsenäisyyden Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistyksen puheenjohtaja, joka on myös Seinäjoen Sotilaspiirin Veteraanien Perintötoimikunnan uusi puheenjohtaja. Hän totesi, että elämme aikaa, joka ajatteluttaa ja pelottaa kuten vuonna 1944, ja muistutti, että kovien rauhanehtojen lisääksi Suomen oli saatava tuolloin koko yhteiskunta jaloilleen, mm. asutettava siirtolaiset ja huolehdittava sotaorvoista.

Jokisalo esitteli myös seminaarin alustajat, kaikki ansioituneita tutkijoita ja opettajia, useammankin kirjan kirjoittajia.

Sampo Ahto oli 7-vuotias vuonna 1944 eikä huolta Suomen tilanteesta tuntenut. Kuva: Jari Asu
Sampo Ahto oli 7-vuotias vuonna 1944 eikä huolta Suomen tilanteesta tuntenut. Kuva: Jari Asu

Sotaan on helppo ryhtyä,

mutta vaikea lopettaa

Sampo Ahton esitelmän otsikko oli ”Ehdottoman antautumisen vaatimuksista aselepoon ja Moskovan välirauhaan 19.9.1944”. Hän esitti asiansa vapaasti ja värikkäästi, vain muutamaan muistiinpanoon nojaten. Hän kertoi kuunnelleensa tarkkaan pääministeri Hackzellin ääntä. Siitä ei kuulunut väsymys, ei sittenkään, vaikka pääministeri sai aivoverenvuodon parin viikon päästä Moskovan neuvotteluissa ja menehtyi sen seurauksena.

– Vuoden 1943 puolella kaikki näytti vielä turvalliselta, mutta alamäki alkoi tammikuussa 1944, kun Neuvostoliitto pystyi murtamaan Leningradin saarron. Silloin heräsi todenteolla kysymys, miten päästä eroon sodasta. Sotaanhan on helpo ryhtyä, mutta vaikea lopettaa.

– Jo marraskuussa oltiin Suomesta oltu salaa yhteydessä Tukholman lähettilään, madame Kollontain kautta Moskovaan. Joulun alla Neuvostoliitto ilmoitti vaativansa vuoden 1940 rajoja. 1.1.1944 Suomi vastasi, ettei voi ajatella rauhaa, jossa jouduttaisiin luovuttamaan mm. kolme kaupunkiakin. USA painosti Suomea yhteisymmärrykseen ja Suomessa pohdittiin viikkoja, mitä tehdä.

– Helmikuussa Neuvostoliitto esitti yhä kovemmat rauhanehdot ruotsalaisen Dagens Nyheterin kautta, joihin Suomen oli vastattava 18.3. mennessä. Paasikiven ja Enckellin kahden hengen valtuuskunta lähti Moskovaan neuvottelemaan hankalan ulkoministeri Molotovin kanssa ja sai kuulla mm., että suomalaisten olisi internoitava saksalaiset muutamassa viikossa, maksettava 600 milj. US-dollaria sotakorvauksia ja että vuoden 1940 rajat tulevat voimaan.

– Suomalaiset antoivat 15.4. vastauksen, että ehtoja ei voi hyväksyä ja Stalin antoi määräyksen suurhyökkäksen suunnitteluun. Myös Saksassa reagoitiin ja vienti Suomeen kiellettiin.

– Suurhyökkäys alkoi ryminällä 10.6.. Viipuri menetettiin 20.6. Suomen rauhantunnusteluihin vastattiin 21.6. antautumisvaatimuksella. Se sai meillä vastarinnan vahvistumaan ja saavutettiin useita torjuntavoittoja viholliselle valtavin tappioin. 12.7. hyökkäys keskeytyi ja Neuvostoliitto alkoi siirtää joukkojaan pois. Sillä oli ollut suunnitelmat, kuinka antautumisen jälkeen Suomi miehitetään.

– Suomelle oli merkittävää Saksan aseapu, niitä aseita se olisi tarvinnut itse. Ehtona oli, ettei Suomi eroa sodasta ilman Saksan suostumusta. Ryti yksin allekirjoitti sopimuksen. Professori Matti Kuusta lainaten: Ryti uskalsi aseistaa Suomen armeijan.

– Ryti erosi presidentin tehtävästä ja Mannerheim valittiin presidetiksi erillislailla 4.8. Häntä eivät sitoneet Rytin lupaukset.

– Suomi oli aivan yksin Moskovan gangstereiden kanssa, lännestä ei ollut mitään apua,

– 25.8. otettiin yhteys Moskovaan, jossa luvattiin ottaa valtuuskunta vastaan. Viikon saivat siellä odottaa neuvotteluja ja niin henkisesti raskaat ne olivat, että kaksi valtuuskunnan jäsentä sai aivohalvauksen ja yksi joutui hermoparantolaan.

– Aselepo sovittiin alkavaksi 4.9. klo 8, tosin Neuvostoliitto soti vielä vuorokauden.

Suomalaiset eivät voineet kuin hyväksyä tai hylätä rauhanehdot. Ainut vaihtoehto oli hyväksyä.

Tapahtumat heittelivät Suomea enemmän kuin Suomi tapahtumia, totesi Martti Häikiö.
Tapahtumat heittelivät Suomea enemmän kuin Suomi tapahtumia, totesi Martti Häikiö. Kuva: Jari Asu

Tärkeää: Suomea ei miehitetty

Professori Martti Häikiö jatkoi otsikolla ”Suomi 1944 välirauhan jälkeen” huokaisten heti aluksi, että oli tämä dramaattinen vaihe Suomen historiassa.

– Välirauhan vaatimukset olivat kovat, mutta tärkeää on, että Suomea ei miehitetty. Pohjoismainen kansanvalta jatkui, virkakuntaa ei erotettu, vanhat puolueet ja johtajat jatkoivat; perusarvot säilyivät: vapaus, demokratia ja markkinatalous.

– Suuria tapahtumia vuosina 1944 ja 1945 olivat Lapin sota ja eduskuntavaalit. Lapin sota oli rauhanehtojen mukaan käytävä. Eduskuntavaaleissa SKDL sai peräti 49 paikkaa, joista se tosin vuoden 1948 vaaleissa menetti 11.

– Välirauhansopimuksessa 19.9.1944 katsotaan, että Suomi on syyllinen sotaan. Sopimuksessa oli kova asia Porkkalan luovuttaminen Neuvostoliitolle, tykinkantaman päässä Helsingistä. Merkittävää puolestaan oli vuonna 1956 sen luovutus takaisin. Se oli ikään kuin sodan päätepiste.

– Isoja asioita olivat myös kommunistien toiminnan salliminen, fasisminluonteisten järjestöjen lopettaminen ja sotarikollisten rankaiseminen. Myös sotilasrajoitukset, esim. armeijan vahvuus 34 000 miestä, kuuluivat rauhanehtoihin. Ne myöhemmin purettiin. Vielä ehdoissa oli 300 milj. dollarin sotakorvaukset, saksalaisten omaisuuden luovuttaminen Neuvostoliitolle sekä suosituimmuuskohtelu kauppasopimuksissa.

– Itsenäisyyspäivänä 1944 piti Paasikivi puheen Mannerheimin sijasta ja loi ohjelmansa, joka perustui riippumattomuuteen ja pohjoismaiseen yhteistyöhön.

– Sotakorvaukset oli suuri ponnistus, vuosina 1945-46 ne olivat neljännes valtion menoista. On sanottu, että ne olivat merkittävät Suomen teollisuuden nousulle, mutta olen sitä mieltä, että se kaikki tavara olisi helposti saatu myydyksi länteen, jossa oli puutetta kaikesta.

– Siirtoväen asuttaminen – 420 000 henkeä, 11 % väestöstä ja maan jakaminen heille – oli myös suuri voimainponnistus. Sillä päästiin 10 vuotta eteenpäin, selvittiin pahimman yli. Siirtoväki oli valtava piristysruiske kaikkialla, esim. Seinäjoella heidän osuutensa sodan jälkeen oli 8,2 % asukkaista, Vaasassa 5,1, Pieksämäellä 36,4, Helsingissä 12 ja Lahdessa 33 %.

– Sotasyyllisinä tuomittiin kahdeksan miestä. Pisimmän tuomion sai Ryti 10 vuotta, sitten Rangell ja Linkomies 6 vuotta, Tanner 5,5 ja Kivimäki 5 vuotta. Vankilasta syntyi samalla kirjatehdas, niin ahkerasti miehet tarttuivat kynään.

– Tuohon sodan jälkeiseen aikaan liittyy vastatoimina asekätkentä, Häikiö huomautti ja muistutti lopuksi, että sodan jälkeen pahin vaara Suomella oli syksyllä 1947, jolloin Pariisin rauhansopimus astui voimaan. Valvontakomisissio poistui ja Paasikiveä vaadittiin Moskovaan käymään.

– Paasikivi ottaa ohjat vuonna 1948 ja hänen ohjelmansa kirkastuu: Moskova ei määrää, ketkä Suomessa kuuluvat hallitukseen.

Pekka Visuri vierellään seminaarin "isäntä" Jorma Jokisalo. Kuva: Jari Asu
Pekka Visuri vierellään seminaarin “isäntä” Jorma Jokisalo. Kuva: Jari Asu

Paasikiven päiväkirjat

Suomen historian perusteoksia

Professori Pekka Visurin otsikko oli ”Jatkosodan jälkeen: Mannerheimin ja Paasikiven linja”.

– On tärkeä pitää mielessä, kuinka suuri katastrofi II maailmansota oli kaikkiaan. 50-70 miljoonaa ihmistä kuoli sen johdosta ja sen jälkitila vaikuttaa vieläkin, aloitti Visuri.

– Suomessa Mannerheimin rooli ylipäällikkönä ja presidenttinä on kiistaton. Hänen nousunsa kansalliseksi hahmoksi on saanut hänet ikäänkuin koskemattomaksi, kritiikin yläpuolelle. Paasikivi itse jätti jälkensä päiväkirjoissaan, jotka ovat Suomen historian perusteoksia. Presidentti Kekkonen oli toimissaan Paasikiven oppilas ja hänen linjallaan.

– Sodan loppuvaiheissa Mannerheim ja Ryti joutuivat tekemään vaikeita ratkaisuja.

– Merkkipaalu sodan loppumiselle oli kuitenkin vasta 1952, kun pidettiin ensimmäinen suuri paraati sekä vuonna 1956 Porkkalan luovutus.

– Mannerheim palveli 30 vuotta Venäjän armeijassa ja se tietenkin jätti häneen jälkensä. Hän sanoi tuntevansa vanhan Venäjän, muttei ymmärrä uutta Neuvostoliittoa.

– Paasikiven ajatteluun vaikutti kuulemansa, kun hän oli 1939 neuvottelemassa Moskovassa. Stalin oli näyttänyt hänelle Koiviston karttaa, kuinka britit olivat hyökäneet sieltä Kronstadtiin ja sanonut: Emme me teitä pelkää, vaan että joku toinen tulee teidän kauttanne. Maantieteelle me kumpikaan emme voi mitään.

– Mannerheim ei varmaankaan saksalaisia rakastanut, mutta piti kunniassa. Kylmänä reaalipoliitikkona hän ymmärsi jo varhain, mitä liittolaisuus merkitsi.

– Suomen johtajien oli vaikea ymmärtää, miten voimakkaasti Roosevelt vaikutti maailmansodan tapahtumiin. Britit olivat sotatilassa Suomen vastaan ja välirauhan suhteen esittivät Suomea kohtaan varsin tylyä tekstiä.

– Entä kesän 1944 dramaattiset tapahtuman: miksi Suomen johto lamaantuu keväällä, miksi ei alettu tiedustella ja valmistautua suurhyökkäykseen? Mannerheim saattoi olla jo liian väsynyt.

– Elokuun lopussa lopussa 1944 saksalaiset ovat vetäytyneet jo Varsovan tasolle ja silloin Suomessa ymmärrettiin, että on pakko irrota sodasta.

– Mannerheim presidenttinä jätti Suomen sisäpoliitiikan pääministeri Paasikiven johdettavaksi. Hänen sairastelunsa heikensi työkykyä.

6.12.1944 Mannerheim ei osallistunut Suomen itsenäisyysjuhlaan. Siellä Paasikivi piti puheen, josta kehittyi Paasikiven linja.

– Vuonna 1945 Mannerheim toteaa, että Suomen kannattaa harjoittaa yhteistoimintaa Neuvostoliiton kanssa. Syntyy ajatus YYA-sopimuksen ensimmäinen artiklaksi: Neuvostoliitto on saatava vakuutetuksi, että Suomi ei anna maansa kautta sinne hyökätä. Ehdotus pisti Paasikiven silmään syksyllä 1947. (Vuonna 1948 sopimus solmittiin.)

– Sotakorvaukset olivat Suomelle kuin turvatakuu. Neuvostoliitto tarvitsi kaiken sen lipeästi.

Visuri totesi lopuksi, että Mannerheimin-Paasikiven linja on kestänyt tähän päivään asti.

Lapin sota oli välttämättömyys

Alustusten jälkeen professori Kari Hokkasen johtamassa paneelikeskustelussa syvennettiin niin YYA-sopimuksen merkitystä kuin sitä, miksi oltiin valmistautumattomia suurhyökkäykseen kesällä 1944. Todettiin myös, että itsenäisesti hoidettu Lapin sota oli välttämättömyys, joka pelasti Suomen.

Suomettumistermikin nousi esiin. Sehän merkitsee hyvää ulkopolittiikkaa, on amerikkalainen tutkija sanonut. Entä suurvaltapolitiikka? Suurvallat uskovat vain suurvaltoja. Pienten mahdollisuus vaikuttaa on pieni, mutta vaikutusvaltaakin on, kun osataan valita oikea hetki. Suurvallat eivät anna apua hyvän hyvyyttään, vaan omien tarkoitusperiensä perusteella.

Tilaisuus päättyi Finlandiaan, joka kuultiin nauhalta mieskuoron ylevästi esittämänä.

Paula Hämäläinen

SEMINAARIN VIDEOTALLENTEET: (Jari Asu)

  • Sampo Ahto,  Ehdottoman antautumisen vaatimus aselepoon

  • Martti Häikiö,  Suomi aselevon 4.9.1944 ja Moskovan välirauhan jälkeen

  • Pekka Visuri,  Jatkosodan jälkeen: Mannerheimin ja Passikiven linja

  • Jorma Jokisalon johdolla,  Jean Sibelius:Finlandia-hymni