Toinen askel Suojeluskunta- ja Lotta Svärd – museon tulevaisuuden turvaksi on otettu. Maaliskuun 9.pnä 2014 perustettu Suojeluskunta – ja Lotta Svärd – museon Tuki ry on 25.8.2014 virallisesti rekisteröity, saanut toimintansa perustaksi säännöt ja pitänyt sääntöjen mukaisen syyskokouksen 22.9.2014. Kokouksessa valittiin yhdistyksen hallitus, sen puheenjohtaja ja yhdistyksen hallituksen tueksi valtuuskunta. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin eversti evp Jorma Jokisalo Seinäjoelta ja valtuuskunnan puheenjohtajaksi vuorineuvos Seppo Paatelainen Suonenjoelta.
Kokouksen keskeiset tulokset olivat henkilöstövalintojen lisäksi yhdistyksen toiminnan suuntalinjojen ja toiminta-ajatuksen määrittely vuosiksi eteenpäin sekä vuoden 2015 tulostavoitteista ja päätapahtumista päättäminen. Kokouksen osanottajat tukivat yksimielisesti hallituksen valmistelemaa suunnitelmaa.
Uuden yhdistyksen olemassaolon tarkoitus on edistää vapaaehtoisen maanpuolustustyön perinnettä ja tukea Seinäjoella toimivaa valtakunnallista Suojeluskunta – ja Lotta Svärd – museota sekä vaalia tämän arkkitehti Alvar Aallon alkuperäisasuisen nuoruudentyön säilymistä kokonaisena rakennusmiljöönä.
Yhdistys toimii tavalla, joka tukee museon tehtävää pitää esillä ja tarjota uusien sukupolvien nähtäväksi ja arvioitavaksi aikaisemmille sukupolville tärkeitä asioita. Nämä asiat ovat oleellinen osa suomalaista itsenäisyyttä ja sinänsä arvokasta aatehistoriaa. Yhdistys osallistuu aktiivisesti myös näyttelytoiminnan tukemiseen. Suunnitelmissa on varainkeräyksen käynnistäminen vuonna 2015. Yhdistyksen voimavarat rakentuvat myös jäsenistöstämme. Yhdistyksen jäseneksi voi hakeutua niin henkilöitä kuin yhteisöjäkin.
Viestintää parantamalla ja toimintaa tuotteistamalla kasvatetaan asiakasmäärää ja edistetään museon ja sen ainutlaatuisen merkityksen tunnettavuutta. Yhdistyksen kotisivut aukeavat kuluvan vuoden loppuun mennessä. (www.slmuseontuki.fi)
Edellä mainittujen keskeisten tavoitteiden saavuttamisessa yhdistyksen hallitus, valtuuskunta ja yhdistyksen yhteistyökumppanit Etelä-Pohjanmaan Maakuntamuseo, Etelä-Pohjanmaan Maakuntasäätiö ja Seinäjoen kaupunki ovat avainasemassa. Oma tärkeä merkitys tulee tietenkin olemaan Museovirastolla ja Alvar Aalto Säätiöllä.
Hallituksen puheenjohtaja
Eversti evp Jorma Jokisalo